tiistai, 20. joulukuuta 2011

2011-2012

Mennyt vuosi on ollut tapahtumia täynnä. Olen muuttanut pois Suomesta, saanut pysyväisemmän oleskeluluvan uuteen kotimaahani, tehnyt ja tavannut tuttavia täällä ja Suomessa, syventänyt joitain ystävyyssuhteita ja karsinut toisia, kriiseillyt, matkustanut ja asunut uusissa paikoissa, rakentanut viinitarhan, pohtinut ja ollut eksyksissä elämässäni... ja oppinut soittamaan saksofonia. Kuinka paljon voikaan yhteen vuoteen mahtua?

Olin pohtimassa -ensimmäistä kertaa kai tekemässä jonkinlaista toimintasuunnitelmaa- mitä haluan ensi vuodelta, kun törmäsin Stellan kirjoitukseen. Niinpä... miksi oikeastaan turhia kuluttaa energiaa tulevien pohtimisille, antaa intention vastakin ohjata, ja ajan näyttää mitä tuleman pitää. Toki minulla on muutama suuntaviiva olemassa; tuskin ketään yllättää tieto siitä, että pääasialliset kehityssuunnitelmani ensi vuodelle liittyvät soittamiseen. Haluan oppia nopeammaksi ja täsmällisemmäksi, haluan oppia soittamaan Parkeria, haluan lisätä jazzstandardien repertuaariani sekä ehkä vielä löytää jonkin omannäköisen projektin siihen kylkeen. Omalla projektilla ei ole kiire, sillä tämänhetkinen painopiste on oppimisessa - se oma projekti tulee kyllä kun sen aika on.

Kun kaikki muu jäi taakse, soittaminen jäi ja kasvoi minussa vihdoin sille tasolle millä olisin aina halunnut sen olevan. Olkoon 2012 siis minun osaltani omistettu soiton kehittymiselle niin, että voin seuraavia pyöreitä täyttäessäni soittaa Väinämöisenkin suohon :)

0 kommenttia: